#lovemilla
“Tässä kunniamaininnan saajassa on aitoa yhteisöllisyyttä ja se on toteutettu laadukkaasti ja yhtenäisesti kohderyhmän ehdoilla. Viestintä on itse tuotteen kanssa saumattomasti linjassa. Toteutuksessa on luotettu rohkeasti laajalla rintamalla olemassa oleviin sosiaalisen median palveluihin.”
NUORTEN NAISTEN ILMIÖ: #LOVEMILLA
#lovemilla on Yleisradion nuortensarja, jonka kaksi ensimmäistä tuotantokautta esitettiin Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa kesä- ja joulukuussa 2013 ja 2014. Sarjan päähenkilö on 17-vuotias Milla.
Other loi verkkopresenssin Instagramiin ja Facebookiin sekä teki sarjan monikanavalanseerauksen kausina 1 ja 2. Tavoitteena oli lanseerata ja sitouttaa teinityttöjen kohderyhmälle osallistava sisältökokonaisuus heidän omissa kanavissaan.
Syntyi ilmiö teinityttöjen keskuudessa, joka on palkittu eri maissa ja eri foorumeilla.
STRATEGIA
Milla on kaveri, jota seurataan kuin omaa ystävää.
KEINOT
Millan päiväkirja Instagramissa, jota seurataan läpi vuoden.
MITÄ TEHTIIN?
Faneille annettiin mahdollisuus myötäelää Millan kokemuksia keväästä jouluun. Pääkanavaksi valittiin Instagram, jossa Milla jakoi omia piiirustuksiaan ja päiväkirjamerkintöjään. Millan vuosi ei ollut ohimenevä kampanja tai toimenpide sosiaalisen median kanavissa vaan jatkuva dialogi. Se oli teinitytön aitoa elämää verkossa, jota muut teinitytöt seuraavat tasavertaisina, elivät vahvasti mukana ja vaikuttivat.
TULOKSET
300.000 tavoitettavuus (Facebook)
Facebookissa yli 30% sitoutuneita
14.000 Instagram-seuraajaa neljässä kuukaudessa
Instagramissa 22% sitoutuneita
n. 2.100 tykkäystä keskimäärin jokaiseen Millan kuvaan
yli 2% mainoksen click-through-rate perinteisessä bannerimainonnassa
#LOVEMILLA: NUORTEN NAISTEN ILMIÖ
Millasta tuli ilmiö ja puheenaihe nuorten tyttöjen keskuudessa. Se sitoutti yleisönsä kahdeksi vuodeksi seuraamaan Millaa ja hänen ystäviensä elämää. Myöhemmin norjalainen Skam-sarja, jatkoi sosiaalisessa mediassa Millan viitoittamalla tiellä.
Katso #lovemillan kokonaisuus:
